Refugee Camp stories, part 2

Evakkoelämä jatkuu, olen lupaukseni mukaisesti käynyt päivittäin tarkastamassa tilanteen tällä pienemmällä rakennustyömaalla. Positiiviseksi yllätyksekseni siellä on ylipäätään tapahtunut jotain ja vielä melko ripeään tahtiin. Olen tässä naureskellut partaani (jonka kasvamisen alkamista vielä odotan…) että kerrankin on rakennusprojekti jossa on suorastaan liian nopeasti hommat hoituu. Olisin toivonut kyllä että asuntoa olisi kuivatettua kauemmin, mutta täällä maassa ei kuulemma ole moista termiä kuultukaan… Näillä korteilla pitää mennä mitä on käteen jaettu ja pyrkiä viemään tämä remontti läpi parhaalla mahdollisella tavalla.

Joka tapauksessa sunnuntaina suuntasin katsomaan huushollia ja tosissaan kaikki lattiamateriaali oli poistettu ja roudattu ulos talosta. Lämmittimet huusivat hoosiannaa ja yritin tutkailla mistä kosteus on tullut tai edelleen tulee. En keksinyt ratkaisua tähän ongelmaan mutta onnekseni kuitenkin sain todeta että nämä kosteat kohdat olivat suhteellisen pieniä (joitain neliöitä) ja näin silmämääräisesti ja ruuvarilla raaputtaen vaikutti että betonirakenteet eivät nyt ainakaan super-märkiä olleet. 

Suhteellisin levollisin mielin, iloisesti vihellellen, lähdin talsimaan keväisessä +15C lämpötilassa kohti Gubein kävelykatua joka sijaitsee noin puolen kilometrin päässä meidän asunnosta. Tällä noin 350 metrin pituisella ja erittäin leveällä kävelykadulla on lukuisia ravintoloita, kahviloita, butiikkeja, partureita jne. Keskellä virtaa astetta isompi "puro" kuin Kouvolan Manskilla. On mukava huomata kuinka paljon miellyttävän ja kutsuvan näköisiä kahviloita löytyy ihan lähettyviltä. Samoin ei tarvitse siellä kotipuolessa pelätä että täällä ei saisi mitään syötävää, sillä tarjontaa oli ihan länsimaisista loisto ravintoloista paikallisiin pikku snägäreihin. Kuten sanoin, sää oli mitä mainion mutta pienen harmaa pilven auringon eteen loi se tosi asia, että olin kävelemässä yksinäni ilman neiti E:n valloittavaa seuraa.  

Kävelin seuraavalle metropysäkille, josta jatkoin keskustan suuntaan yhdelle Shanghain monista shoppailukaduista, Huaihai (ei sentään huihai) roadille, joka alkaa idästäpäin tultaessa ranskalaisestakorttelista ja loppuu People´s Squarelle eli Shanghain ”keskustaan”. Katu oli täynnä kauppoja ja kauppakeskuksia, joihin en jaksanut mennä homehtumaan kauniin sään vallitessa. Jotenkin minusta tuntuu että nämä kaupat tulevat vielä tutuiksi...jos ei muuta niin luottokortilleni ainakin! Kävelin täältä evakko-majoitukseeni nauttien D-vitamiinin selkeästi piristävästä vaikutuksesta. Ilma oli poikkeuksellisen kirkas kuten kuvasta näkyy! 

Yllä olevassa kuvassa, jos oikein siristää silmiään näkyy tämän hetken Kiinan korkein rakennus, Shanghai World Financial Center, kavereitten kesken pullokorkin avaaja, joka kurkottaa kattonsa 492 metrin korkeuteen. Sen etupuolella näkyy rakenteilla oleva Aasian (olettaen ettei lähi-itää lasketa kuuluvaksi Aasiaan) korkein rakennus, Shanghai Tower, jonka pitäisi valmistuessaan ensi vuonna ylettyä peräti 632 metrin korkeuteen, nokittaen naapuri tönöt mennen tullen!Kuuleman mukaan tämän Shanghai Towerin taustalla ovat ikivanhat riidat Japanin kanssa sillä World Financial Towerin omistavat perhanan Japskit, HYI! 

Kaikki nämä pilvenpiirtäjät sijaitsevat uuden Pudongin puolella, niin sanotulla Pudongin erikoistalousalueelle. Tämä alue on noussut entisten riisipeltojen tilalle vain parissakymmenessä vuodessa, sillä erikoistalousoikeudet myönnettiin alueelle vuonna 1993. Rakentamisvauhdille vetää vertoja ainoastaan Dubai. Alueen rakennuksista on jo muodostunut Shanghain maamerkkejä ja tämä taivaanrannan siluetti lienee yksi kuvatuimmista koko kaupungissa. Löytyyhän tästä kuva meiltäkin! Itse en hirveästi pidä kyseisestä alueesta, sillä se on samalla lailla kolkko kuin Dubai, pelkkää uutta ja kiiltävää, ei mitään karakteeriä tai leikittelyä uuden ja vanhan välillä kuten muualla Shanghaissa.

Eilen maanantaina kävin katsastamassa töiden jälkeen jälleen ykkösprojektin tilanteen, onneksi olin unohtanut avaimet evakko-majoitukseeni eli sain lueskella rauhassa koko illan kun ajelin metrolla oikein koko rahan edestä (yli 2 tuntia). Onneks minulla oli matkaseuralaisenani joululahjaksi Eriikalta saamani Carlos Ruiz Zafón uusin romaani: Taivasten vanki. Kämpillä hommat olivat edenneet aikataulun mukaisesti eli lattiaan oli ruuvattu 16 mm lattiavanerit. Jälki oli siistiä, samoin työmaa ja asunnossa tuoksui miellyttävä tuore puu. Saas nähä onko tänään tiistaina jo aloitettu laminaatin iskemistä paikoilleen…