Jatkan Kiinalaisista
syntyneiden mielikuvien rikkomista, heti alkuun on sanottava että tässäkin
asiassa kokemukseni perustuvat Shanghain väestöön ja onhan mahdollista että
nämä ison kaupungin asukkaat ovat astetta ”rauhallisempaa” porukkaa kuin
muualla keskusmaassa.
Kuten Teistä moni
varmasti on kuullut tai lukenut, niin Kiinalaistenhan sanotaan arvostan
ylikaiken rauhallisuutta ja sitä ettei menetä hermojaan muiden edessä, sillä
tämähän tarkoittaisi kasvojen menettämistä.
Tästä huolimatta todellisuus tuntuu ainakin minun mielestäni melko
erilaiselta, ohessa pari esimerkkiä:
Ylipäätään
kiinalaiset puhuvat kovaa ja korkealta, jossain heitä verrattiin ”Aasian
italialaisiksi” ja jokainen joka on käynyt Italiassa (tai Espanjassa) tietää
millainen perus-kakofonia joka paikassa on. Kiinalaiset eivät välitä olivatko
he yksin kadulla vai keskellä ruuhka-aikaa täpö-täydessä metrossa, he huutavat
toisilleen ja nykyään enemmissä määrin huutavat puhelimeensa. Monesti minä
luulen täällä töissäkin että nyt varmasti on joku tappelu tai jotain ongelmia,
kun äänensävy kuulostaa länsimaiseen korvaan todella kireältä, mutta
todellisuudessa siinä puhutiinkin viime lauantain ruokapaikasta ja isoäidin
hautajaisista.
Kesällä myös
henkilökohtaisesti todistimme kahta ”rauhallisuuden perikuvan kohtaamista” kun
kaikille meille tutussa, Ruotsin suurimman menestystarinan titteliä kantavassa
ja kaikkien sisustajien kohtuna tunnetussa, IKEASSA näimme kuinka hodari jonossa
(KYLLÄ SNÄGÄRIJONOSSA) kaksi 30–40
vuotiasta kiinalaisNAISTA ottivat kunnolla catfightia, niin kauan että toinen
sai toisen kaadettua maahan ja tilanne rauhoittui vasta kahden stevarin
rynnättyä paikalle. Tarkemmin emme jääneet kuuntelemaan koottuja selityksiä
tapahtuman lähtökohdista mutta eipä ole moista ennemmin tullu nähtyä. Toinen
tapaus kosketti meitä henkilökohtaisesti kun asuinalueemme ”vesimies” eli
henkilö joka toimittaa uuden juomavesipullon asunnollemme yritti väkisin puskea
sisään kun hän ei tiennyt että olimme palauttaneet tyhjän pullon jo
tilatessamme uuden pullon. Kovasti yritin selittää käsimerkein ja elein että
olimme jo palauttaneet pullon ja vastineeksi Vesimies puhui vielä lujempaa ja
kovempaa kiinaa minulle. Sitten tämä keski-ikäinen pikku pallomaha yritti tulla
ohitseni sisälle ja tönäisi minua jotta olisin väistänyt. Tottakai tässä
vaiheessa suomalainen rauhallisuuden ikoni eli allekirjoittanut ei enää pysynyt
täysin zeninä vaan työnsin herran helvettiin siitä oven raosta ja suljin oven.
Asia selvisi kun kirjoitin google translatorin avulla kirjelmän jossa selitin
että olimme jo palauttaneet tyhjän vesipullon tällä päivämäärällä. Vesikaupassa
asia selkeni ja kaikki kolme myyjää (muttei vesimies) hokivat
”solisolisolisoli”.
Ehkä paras
esimerkki Kiinalaisten rauhallisuudesta on nähtävissä päivittäin heidän
päästessään auton tai mopon rattiin. Selkeästi ylemmyyden tuntoinen kiinalainen
haluaa näyttää kaikille pienemmilleen
(=jalankulkijat) kuka on maanteiden kuningas Teivo ja samalla pönkittää omaa
rallikuski/skootterikuski mainettiin. Tilaa ei anneta kenellekään, kaikkia yritetään
kiilata ja ohittaa viimeiseen asti, ketään ei kunnioiteta, minkäänlaista
pelisilmää tai autokoulusta tuttua ennakointia en ole kertaakaan nähnyt ja
liikennesääntöjä tai –valoja ei noudateta. Moista aggressiivisuutta ja
välinpitämättömyyttä en ole muualla maailmassa kokenut ja en tiedä tulenko
kokemaan.
Minun reilun
kahdeksan kuukauden kokemukseni perusteella ainoa hetki kun kiinalaiset ovat
rauhallisia tai pikemminkin laiskoja (rauhallisuus ja laiskuus voivat monesti
kulkea käsi-kädessä) on heidän joutuessaan liikkumaan kävellen, omilla pikku
jaloillaan. Tätä maamimista ei normaali länkkäri voi ymmärtää ja selitykseksi
ei kelpaa kuuma ilmasto, sillä sama tahti säilyy talvellakin. Käytännössä aina
kun liikkuu kävelytiellä, edessä (luonnollisesti keskellä tietä) vaappuu joku
kiinalainen niin hitaasti kuin vain ikinä mahdollista on (ilman ettei vauhti
täysin pysähtyisi). Ensi vaikutelma työtovereistanikin oli myös laiskan
oloinen, kun nämä herrat talssivat niin hitaasti ja hartaasti työmaalla ettei
millään meinannut pysyä niin hitaassa tahdissa.
Toinen hetki kun he ovat ”rauhallisia” on lounaan jälkeen jolloin moni
(=lue käytännössä kaikki) paikallinen työnsankari kylmän rauhallisesti laskee
päänsä työpöydälle käsiensä päälle ja vetää hetken aikaa sikeitä. Täällä on
jopa varattu erillisiä huoneita toimihenkilöille joissa on sänkyjä päikkäreitä
varten.
Näihin mietelmiin
lopetan tällä erää.
